Onko palkka-armeija oikea vaihtoehto suomalaiselle asevelvollisuusjärjestelmälle? Yleinen asevelvollisuus on tullut tiensä päähän tavalla tai toisella. Keskustelua on herättänyt sen tarpeellisuus ja toisaalta myös kehittäminen. Ongelmia onkin kieltämättä tuoneet syntyvyyden lasku, mielenterveysongelmat, jotka ovat lisääntynet huolestuttavasti nuorisolla sekä turvallisuusympäristön muuttuminen. Mutta mikä on oikea ratkaisu edetä? Siihen ei voi antaa suoraa vastausta vaan asia on hyvin monisyinen.
Onko edes vaihtoehto, että saadaan palkka-armeija Suomeen? Eurooppalaisesta näkövinkkelistä Suomi on melkoinen vastarannankiiski, jos verrataan muihin maihin. Samanlainen järjestelmä on käytössä vain Sveitsissä, Virossa ja Norjassa. Euroopassa on lakkautettu asevelvollisuusarmeijat kylmän sodan päätyttyä eikä toisaalta Euroopan unioni ole kehittänyt mitään yhtenäistä puolustusyhteistyöjärjestelmää. Valtaosa EU:n jäsenmaista luottaa Nato yhteistyöhön. Siinä missä Suomi valitsi puolueettomuuden ja liittoutumattomuuden, ollaan maassamme edelleen aseellisen palveluksen kannalla.
Seuraava kysymys kuuluukin, että onko meidän järjestelmämme nykyisellään riittävän toimiva ja kustannustehokas, jos kriisitilanne yllättää? Palkka-armeijasta on puhuttu yhtenä vaihtoehtona ja se käytännössä tarkoittaa sitä, että koulutettuja taistelijoita tässä mallissa on paljon vähemmän. Pelolla onkin katseltu Ruotsin esimerkkiä siitä, miten yleisestä asevelvollisuudesta luopuminen vaikutti puolustuskykyyn. Esimerkiksi heikoimmillaan vuonna 2013 Ruotsin puolustusvoimilla oli vain 16000 sotilasta.
Palkka-armeija on yksinkertaisesti sanottuna tarkoittaa sellaista armeijaa, joka saa rahallisen korvauksen osallistuessaan sotatoimiin. Sotilailla ei ole mitään ideologiaa eikä kansallista tai poliittista motiivia vaan pelkästään yksityinen intressi. Sotilaita kutsutaan palkkasotilaiksi. Erona esimerkiksi Ranskan muukalaislegioonaan on se, että legioonalaiset ovat kiinteä osa varsinaista armeijaa eivätkä he sinällään palvele parhaiten maksavaa osapuolta, kuten yleensä ymmärretään palkkasoturien tekevän.
Mikä on tilanne, voiko Suomi päätyä palkka-armeija -tyyppiseen ratkaisuun? Totuus on joka tapauksessa se, että vuosi vuodelta asepalvelusta suorittavien määrä laskee. Tämä johtuu jo pelkästään syntyvyyden laskusta. Ei vain ole tarpeeksi nuoria miehiä suorittamaan asepalvelusta. Jos vielä lasketaan mukaan se, että mielenterveysongelmat estävät noin 25 prosentilta kutsuntaikäisiä pääsyn armeijaan, joukko pienenee entisestään.
Poliitikot ovatkin väläytelleet aina silloin tällöin, että asevelvollisuus saatetaan ulottaa myös naisiin. Kun tilanne on tällainen, niin yhä useammin puheissa esiintyy myös Nato -kortti yhtenä vaihtoehtona. Toisaalta, jos Suomi haluaa pysyä liittoutumattomana, palkka-armeija ei välttämättä tule kysymykseen. Tilanne on todella mielenkiintoinen eikä mitään järkevää ratkaisua ole toistaiseksi näköpiirissä. Se on vähän kuin kenoa pelaisi. Kenonumerot arvotaan eikä etukäteen voi tietää, mitä numeroita on tulossa ja löytyvätkö oikeat numerot omalta kupongilta.
Palkkasotilas on Suomelle aivan liian kallis tämän hetken kustannuksiin peilaten. Se käytännössä tarkoittaa sitä, että armeija supistuisi hyvin pieneksi ja kävisi kuten Ruotsissa, että puolustuskyvystä tulisi liian heikko. Mitä sitten heikko puolustuskyky tarkoittaa pienelle maalle, jonka naapurina on iso ja mahtava Venäjä? Riittääkö puolustus, jos naapuri hyökkää?
Armeijan palkka ei voi olla kovin suuri. Sitä ei voi verrata palkka-armeijan sotilaan saamaan korvaukseen. Asevelvollisuus työryhmä pohti asiaa vuonna 2010 ja silloin sillä kustannustasolla laskettiin, että palkka-armeija olisi ollut kooltaan vain 20000 sotilasta, kun nykyisellään sodan ajan miesvahvuus on kuitenkin peräti 280000 sotilasta. Ero on niin huima, että palkka-armeija kuulostaa kaukaiselta ajatukselta.
Millaisia eri ratkaisuja meillä voisi olla? Pitäisikö luopua liittoutumattomuudesta ja liittyä Natoon, jolloin sen joukot olisivat käytettävissä tiukassa tilanteessa? Ilmassa on paljon kysymyksiä, mutta niihin ei ole ainakaan toistaiseksi olemassa mitään vastauksia suuntaan tai toiseen. Jonkinlaista päätöstä odotetaan päättäjiltä ennemmin tai myöhemmin.
Palkka-armeija on vaihtoehto, mutta onko se hyvä vai huono, riippuu päättäjien ratkaisuista. Joka tapauksessa ratkaisut tulevat olemaan melkoisen radikaaleja ovatpa ne suuntaan tai toiseen. Muutoksia on pakko tehdä, mutta mikä on oikea malli ja mihin suuntaan armeija sekä puolustuksemme kehittyy. Puolustuskykyä on turha laiminlyödä, koska tulevaisuuden tapahtumia ei maailmalla pysty ennustamaan.