Koska naisten ei ole pakollista käydä Suomessa armeijaa, ei asevelvollisuus naisille ole oikea termi. Tästä käytetään nimeä vapaaehtoinen maanpuolustus, johon voi hakeutua 18-29 -vuotias Suomen kansalainen. Myös terveydentilan, niin henkisen kuin fyysisenkin, tulee olla sellaisella tasolla, että olo armeijan leivissä onnistuu. Palveluksen sisältö ja vaateet ovat samat kuin miehilläkin, joten tässä tapauksessa kaikki ovat juuri samalla viivalla.
Asevelvollisuus naisille – kuinka palvelukseen hakeudutaan?
Ennen kuin lähtee hakemuksia rustailemaan, on hyvä selvittää itselleen, mihin tehtävään haluaisi ja milloin. Vaihtoehtoja nimittäin löytyy ja tietyt toiveet voivat myös aiheuttaa kauemmas palvelukseen lähtemisen. Sinä vuonna, kun täyttää 18 vuotta, on mahdollista hakea jo kuluvan vuoden saapumiseriin. Mahdollisuus on aloittaa joko heinäkuussa tai tammikuussa.
Itse hakemus löytyy sähköisenä netistä ja on melko helppo täyttää. Siinä kysellään terveysasioita sekä toivomuksia palvelusajasta sekä -paikasta. Kun lomake on täytetty, tulee varata aika lääkärintarkastukseen. Tähän palvelukelpoisuus tarkastukseen mennään hakemuksen kanssa ja mukaan pitää tulostaa myös lääkäriä varten oma lomake, jonka hän täyttää tarkastuksen aikana. Ohi on -sivusto kertoo tarkemmin erilaisista armeijan käytännöistä.
Mitäs sitten, jos valinta osuu omalle kohdalle?
Jos tulee valituksi palvelukseen, on hyvä huolehtia terveydestään sekä kunnostaan ja laittaa esimerkiksi raha-asiat kuntoon ajoissa. Perehtyminen armeijan arkeen on hyväksi ja vähentää yllätyksen riskiä. Kun tietää mihin tulee varautua, on helpompi jaksaa käytännössä. Palveluksen aikana on mahdollista saada myös tukia Kelan kautta, joten nämä hakemukset pitää tehdä hyvissä ajoin valmiiksi.